Litiumioniakut ovat tulleet jäädäkseen. Niitä käytetään lähes kaikissa nykyaikaisissa työkaluissa, matkapuhelimissa, ajoneuvoissa ja laitteissa sähköpyöristä varastotrukkeihin ja mittalaitteisiin. Akkujen tuoma tehokkuus on kiistaton, mutta samalla ne ovat tuoneet uusia paloturvallisuusriskejä, joita monissa yrityksissä ei ole tunnistettu riittävästi.
Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä akkujen lataus- ja varastointikäytännöt ovat usein syntyneet sattumalta. Harvoin on pysähdytty miettimään, miten akkujen määrä, tila ja sähkökuormitus vaikuttavat kokonaisuuteen. Riskienhallinta jää helposti reaktiiviseksi ja turvallisuuteen herätään vasta kun jokin menee vakavasti pieleen.
Miksi litiumioniakkujen sammuttaminen on niin vaikeaa?
Litiumioniakkujen alkusammutus on tunnetusti vaikeaa. Akut ovat tiiviitä ja usein IPX-luokiteltuja. Erityisesti IP56 - IP68-luokitukset estävät veden pääsyn kotelon sisälle, joten sammutusvesi tai muu sammutusaine ei yleensä pääse akkukennoihin.
Tämän vuoksi käsisammutin ei yksin riitä, vaikka se usein on ainoa varautumiskeino latauspaikan läheisyydessä. Parempi ratkaisu on sijoittaa latausalueelle vedellä täytettävä astia tai sanko, johon akku voidaan mahdollisessa vikatilanteessa siirtää. Tätä menettelyä suosittelevat muun muassa Tukes, SPEK ja NFPA.
Auttaako vesi litiumioniakun sammuttamisessa?
Vaikka vesi ei sammuta akkua kemiallisesti, se rajoittaa paloa, estää leviämistä ja alentaa lämpötilaa, jolloin reaktio lopulta lakkaa, kun energia loppuu.
Tällöin liekit ja lämpötila saadaan hallintaan, mutta siirtotilanteessa on oltava varovainen. Palokaasut ovat erittäin myrkyllisiä, eikä savuavaa akkua saa käsitellä ilman riittävää suojaa. Hengitysilmaan ei saa missään tilanteessa päästä akkupalon kaasuja.
Mitä yleisiä virheitä yrityksissä tehdään akkujen lataamisessa?
Monissa yrityksissä akkujen lataus toteutetaan olosuhteissa, jotka eivät täytä perusvaatimuksia. Latausta tehdään ilman vikavirtasuojaa, usein jatkojohtojen kautta tai valvomatta yöaikaan. Latauspaikat voivat olla palavaa materiaalia olevien pöytien päällä, ja niiden ympärille kertyy helposti pölyä ja muuta palokuormaa. Jos tilassa ei ole savuilmaisinta, alkava palo saattaa jäädä kokonaan havaitsematta.
Myös sähköjärjestelmä on monesti suunniteltu muuhun käyttöön kuin jatkuvaan akkujen lataukseen. Kuormitus kasvaa, mutta sähköasennuksia ei päivitetä. Määräaikaistarkastuksia siirretään tai havaittuja puutteita ei korjata. Samalla akkujen määrä lisääntyy, ja ne sijoitetaan yhä ahtaampiin varastotiloihin, joissa poistuminen voi olla hankalaa. Usein edes kiinteistön omistaja tai isännöitsijä ei tiedä, että tiloissa ladataan akkuja.
Miten latauspaikat ja varastointi tulisi suunnitella?
Turvallinen lataus ja varastointi perustuvat ennen kaikkea suunnitelmallisuuteen. Latauspaikkojen tulisi olla palamattomilla alustoilla, riittävän etäällä toisistaan ja varustettuina toimivalla ilmanvaihdolla. Ilmanvaihto on tärkeää, koska akkujen ylikuumeneminen voi vapauttaa vaarallisia kaasuja, jotka leviävät nopeasti suljetussa tilassa.
Jokaisella yrityksellä tulisi olla selkeä toimintaohje akkupalon varalle. Ohje on tärkeää sisällyttää pelastussuunnitelmaan ja varmistaa, että kaikki työntekijät tietävät, miten toimia. Myös siisteys ja järjestys ovat olennaisia: mitä vähemmän palokuormaa ympärillä on, sitä helpompi palo on hallita.
Vinkki: Akkupalon riskit kannattaa kartoittaa osana riskitarkastusta, jossa käydään systemaattisesti läpi kiinteistön ja toiminnan kriittiset kohteet. Näin varmistat, että latausjärjestelyt, sähkökuormitus ja varastointi ovat linjassa toimintasi laajuuden kanssa.
Mitä Työturvallisuuskeskus suosittelee akkuturvallisuudesta?
Työturvallisuuskeskuksen (TTK) mukaan akkuturvallisuus on noussut yhdeksi työpaikkojen keskeisistä turvallisuusteemoista. Akkupalot ovat usein nopeita, rajuja ja vaikeasti sammutettavia, ja koska akkuja käytetään lähes kaikilla toimialoilla, koskettaa aihe kaikkia työpaikkoja. TTK:n erityisasiantuntija Petri Pakkanen muistuttaa, että akkujen riskit tulisi sisällyttää osaksi normaalia riskienarviointia kuten muutkin työturvallisuusnäkökohdat.
TTK:n mukaan akkuturvallisuuden perusta on arjen käytännöissä: oikeanlainen laturi ja latauspaikka, valvottu lataaminen sekä asianmukainen käsittely, varastointi ja kierrätys. Ylikuumenemisen ja oikosulkujen riskiä voidaan vähentää huomattavasti pitämällä latausolosuhteet turvallisina ja varmistamalla, että akut eivät jää valvomatta lataukseen. Latauksen ohella myös akkujen lajittelu ja kierrätys on tärkeää, sillä väärin lajitellut akut voivat aiheuttaa vaaratilanteita jätehuollossa ja kierrätyksen eri vaiheissa.
Työturvallisuuskeskuksen koordinoimassa akkuturvallisuushankkeessa kehitetään parhaillaan työkaluja ja koulutuksia, joilla yritykset voivat parantaa omaa turvallisuuskulttuuriaan. Ensi vuoden alussa julkaistava akkuturvallisuus.fi-sivusto sekä maksuton verkkokurssi tarjoavat työpaikoille käytännön ohjeita akkujen käsittelyyn ja riskienhallintaan. Lisäksi marraskuussa järjestettävä Akkuturvallisuuden teemapäivä kokoaa yhteen viranomaiset, asiantuntijat ja yritykset jakamaan ajankohtaista tietoa ja parhaita käytäntöjä.
Akkuturvallisuus on näin ollen paitsi tekninen, myös organisatorinen kysymys. Kun yritys sisällyttää akkujen turvallisen käsittelyn osaksi pelastussuunnitelmaa ja työntekijöiden perehdytystä, pienennetään merkittävästi onnettomuusriskejä ja varmistetaan, että modernin teknologian hyödyt eivät muutu vaaraksi.
Miksi turvallisuuskulttuuri on paras suoja akkupaloilta?
Litiumioniakkujen turvallisuus ei ole vain tekninen kysymys. Se on osa yrityksen turvallisuuskulttuuria. Kun latauspaikat suunnitellaan huolellisesti, sähkölaitteistot pidetään kunnossa ja henkilöstö koulutetaan toimimaan oikein, riskit pysyvät hallinnassa. Näin teknologian tuoma hyöty ei muutu vaaraksi.
Akkuturvallisuus liittyy myös laajempaan kemikaaliturvallisuuteen, koska akut sisältävät vaarallisia aineita ja niiden palokaasut ovat myrkyllisiä. Kun yritys hallitsee dokumentaation ja toimintaohjeet keskitetysti esimerkiksi RISKRAMI-portaalin kautta, vältetään tilanteet, joissa kriittinen tieto jää yksittäisten henkilöiden taakse tai vanhentuneisiin paperitulosteisiin.